maanantai 11. kesäkuuta 2018

5 viikkkoa


Kaikkien pentujen tuleviin perheisiin on nyt tutustuttu. Pennut ovat ottaneet vieraat rohkeasti vastaan. Myös isosiko Alman kanssa on päästy leikkimään. Alma on yllättänyt ja osannut leikkiä pentujen kanssa nätisti. Alma nuoremmista sisaruksistaan melkein tasan kaksi vuotta vanhempi ja aivan mahdoton energiapakkaus. Ei tainnut edes Elma olla niin mahdoton kiituri pentuna. Tai sitten aika on vaan kullannut muistot...

Viiden viikon iän kunniaksi on taas aika maistella matolääkettä, Erilaisia ruokia on myös maisteltu. Pääruokana Golden Eaglen Holistic Chichen Pyppy -nappulat ja AB-piimä. Siihen joukkoon ovat saaneet sian ja naudan jauhelihaa, lohisosetta ja naudan mahaa. Kaikki raakana tietysti. Lohi on saavuttanut suurimman suosion. Omaan nenään raa'an kalan hajuiset pennut (ja asunto) piimällä höystettynä ei ole kylläkään mikään kaikista herkullisin. Naudan mahaa maisteltiin vain kerran. Se ei oikein kelvannut. On kylläkin Elma-mamman suosikki.

Pennuille on varattu ensi maanantaille 18.6. pentutarkastus ja sirutusaika Annan Eläinlääkäriserviisiin. Sama paikka, jossa pennut ovat myös tähän maailmaan syntyneet. Tällä hetkellä ainakin purentojen puolesta näyttää pennuilla kehitys hyvältä. Purentaa olen seurannut tarkkaan, sillä edellisessä Elman pentueessa on kaksi alapurentaista. Myös mustahännän jalkaa olen seuraillut tarkkaan, mutta se kyllä tuntuu parantuneen muutamassa päivässä haaverin jälkeen. Eläinlääkäri saa jalan vielä tunnustella pentutarkastuksessa.

Alla video Elman ja pentujen leikeistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti