lauantai 7. heinäkuuta 2018

Pennut uusissa kodeissa - blogin päätös


Enpäs tänne ehtinyt paljoa kirjoitella ja nyt pennut ovatkin kaikki jo maailmalla.

Ensimmäisenä muutti viikko sitten lauantaina Arvo (Black Quebec's Truly Madly Deeply) Somerolle. Arvon uuteen perheeseen kuulu vanhempien lisäksi kolme alle kouluikäistä lasta, kaksi vanhempaa koirakaveria ja muita eläimiä ihmeteltäväksi mm. lampaita. Varmasti siis paljon ohjelmaa kaikkeen mukaan haluavalle schapelapselle. Arvo löysi heti yhteisen sävelen 14 vuotta vanhemman Paavo-pinserin kanssa ja on kotiutunut hyvin.

©Laakkio

©Laakkio

Sunnuntai aamulla uuteen kotiin Vantaalle lähti Tyyne (Black Quebec's I Don't Want To Miss A Thing). Tyynen perheeseen kuuluu omistajan lisäksi 12-v partacollie. Tyyne oli ottanut muuton myös rauhallisesti. Tyynen elämästä ei koirakavereita tule puuttumaan. Taisi olla muutamat treffit jo sovittunakin. :D

©Vehviläinen

©Vehviläinen

Sunnuntai päivällä muuttovuorossa Hyvinkäälle oli Kapu (Black Quebec's Let Me Entertain You). Kapun perheeseen kuuluu  vanhempien lisäksi kaksi nuorta neitiä, joista vanhempi on aloittamassa koulutiensä syksyllä. Kapu oli aluksi ollut hieman järkyttynyt muutosta ja avannut äänihuuliaan ahkerasti. Äitinsä poika siis. Alkujärkytyksen jälkeen on poika kuitenkin reipastunut ja alkanut puuhailemaan schapparimaiseen tyyliin. Rauhallisesti jää jo hetkeksi yksin kotiinkin.

©Palokangas

©Palokangas

Sunnuntai illalla uuteen kotiin lähti vielä Hilma (Black Quebec's The Blue Cafe). Hilman perheessä lapset ovat jo muuttaneet maailmalle, joten pääsi asumaan huomion keskipisteeksi. Hilman koti on vajaa tunnin ajomatkan päässä Porissa. Hilma ei ole ollut moksiskaan muutosta ja kuulemma vauhtia tuntuu riittävän loputtomasti.


©Valli



Peppi (Black Quebec's The Cup of Life)  sai jäädä Huldan kaveriksi hieman pidempään ja muutti uuteen kotiinsa Nokialle vasta torstaina. Pepin kaverina uudessa kodissa on vanhempien lisäksi 3-vuotias tyttö ja kissa. Peppi oli nukkunut autossa rauhassa ja uuteen kotiin päästyä koittanut jo härskisti painella sohvalle. Selvä schappari siis Peppikin. Touhukas ja reipas Peppi on kuulemma ollut eikä ikävöinyt kasvattikotiin.

©Mäenpää

©Mäenpää


 Kotiin jäikin sitten Hulda-hirviö, virallisemmin Black Quebec's U Drive Me Crazy. Hulda oli aluksi talon tyhjennyttyä hieman ihmeissään, että missä kaikki kaverit ovat. Sitkeästi se on yrittänyt pehmitellä Donna-partista ja hivuttautuukin öisin Donnan viereen nukkumaan. Hulda on  ehtinyt auttaa puutarhahommissa ja tutustua ensimmäiseen vieraaseen kaveriin, herra Puudeliin. Reipas pieni ärvätti, josta toivon itselleni uutta agilitykoiraa Donna tilalle ja Elman seuraajaksi.

Kotivalintoihin olen tällä hetkellä todella tyytyväinen ja toivottavasti kaikkien kanssa pidetään yhteyttä jatkossa. Kaikkihan kasvateista rakkaita ovat vielä vuosienkin jälkeen.

98-pentueen pentublogin päivitys loppuu tähän, mutta blogi jää luettavaksi ja linkki tulee jatkossa löytymään pentueen sivuilta Black Quebec's-kennelin kotisivuilta.

Loppuun vielä kuvat pentujen ihanista ja ihan parhaista vanhemmista, joiden ansiosta nämä pentuset maailmaan saatiin. <3


Papu-isä pentuna 10 viikkoa

Elma-äiti 8 viikkoa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti