tiistai 8. toukokuuta 2018

Synnytys


Elman olo muuttui todella levottomaksi sunnuntai-maanantai välisenä yönä ja nukuinkin sen kanssa yön pentuhuoneessa. Elma läähätteli kovasti ja luultavasti sitä supisteli. Lämmöt pysyivät kuitenkin yhä 37,5 asteessa. Ammulla Elma oli rauhoittunut, mutta aloitti oksentelun. Ruoka ei maistunut koko päivänä ja ulos oli kiire monta kertaa tarpeille. Kuitenkin edelleen lämmöt eivät muuttuneet mihinkään. Oksentelua jatkui pitkin päivää. Oksennus oli pelkkää mahanestettä.

Epäonneksi Elma pääsi päivällä karkaamaan raolleen jääneestä terassin liukuovesta. Asumme vanhalla omakotialueella, tontit ovat isoja ja monen pihalla on vanhoja vajoja ja jos jonkun näköistä ryjäkasaa. Omallakin pihalla on rempan takia vielä iso roskalava ja purkua odottava vanha autotalli, jonka alle pääsee. Paniikki ehti nousta. kun mammaeläintä ei löytynyt mistään. Huutelin moneen otteeseen ja jossain välissä luulinkin kuulevani Elman haukahduksen jostain kaukaa. Elmalla on tietynlainen haukkuääni, kun se on jumissa jossain ja haukahdus kuulosti juuri siltä. Konttasin kännykän onnettoman taskulampun kanssa pitkin pihaa (onneksi naapurit ei asu ihan iholla, niin jäi heiltä tämä näytös näkemättä ;D ). Ei näkynyt Elmaa sitten missään.

Nappasin Donnan mukaan pihalle, josko se vaikka lähtisi Elman jälkiä nuuskimaan. Donnan kanssa on harrasteltu hakua ja leikitty piiloa, joten tätäkin piti kokeilla. Noh, Donna katsoi pää kallella, kun sanon sille haku-käskyn. Lähti pienen matkan juoksemaan, kunnes pysähtyi ja katsoi hölmön näköisenä minua, ettei täällä kyllä mitään "ukkoja" ole. Toistelin sille, missä Elma on ja yks kaks Donna meni matalan kuusen viereen ja alkoi tuijottaa sen alaoksien alle. Itse en nähnyt mitään ja komensin sen sieltä jo poiskin. Donna kuitenkin tuijotteli edelleen kuusta ja kumarruin katsomaan kuusen juureen. Siellähän arvon rouva kuningatar Elma makasi kaivamassaan kuopassa ja vähän päätä näkyi. Olin monta kertaa mennyt puun ohi, mutta eipä Emppunen ollut sitten äännähdystäkään päästänyt lähelle päästessäni. Eipä se löydyttyäänkään vapaaehtoisesti kuopasta poistunut vaan jouduin sen sieltä kaivelemaan.

Elman piilopaikka

Neljän jälkeen äitini tuli käymään. Elma meni hänen syliinsä ja alkoi läähätellä voimakkaasti. Yllättäen Elma alkoi ponnistella ja veimme sen pentuhuoneeseen. Ponnistuksen olivat jo kovia, mutta mitään ei tullut ulos. Missään välissä en huomannut, että lapsivesi olisi mennyt. Mahdollista on kuitenkin, että on esim. pihalla ollessa sen lurauttanut. Reilu puolen tunnin kovan tuloksettoman ponnistelun jälkeen soitin eläinlääkärille ja meidät kutsuttiinkin heti sinne.

Eläinlääkärissä todettiin, ettei pentuja tunnu synnytyskanavassa vaikka Elma koitti edelleen ponnistella niitä. Elma synnytti hajonneen sikiöpussin ja koska pentua ei tuntunut tulevan, päädyttiin keisarinleikkaukseen. Samalla pyysin poistamaan Elman kohdun, koska pentuja ei enää näiden jälkeen Elmalle jo pelkästään iänkin puolesta ole tarkoitus tulla. Leikkauksessa selvisi, että kuuden elävän pennun lisäksi kohdussa oli kaksi jo jonkun aikaa kuolleena ollutta kehittymätöntä pentua. On mahdollista, että kuolleet pennut aiheuttivat epänormaalin synnytyksen käynnistyksen.

Pennut eläinlääkärissä lämpökopassa


Ulos kuitenkin saatiin 2 urosta ja 4 narttua, mitkä olivat hyvinkin virkeitä tapauksia. Elma oli sen verran kivulias ja herääminen vaikutti vaikealta, että Elma jäi tarkkailuun ja lähdimme pentuja syöttämään kotiin. Elman kävimme hakemassa hieman myöhemmin illalla. Elma kuuli ulko-ovella jonkun pennun parkaisun ja juoksi oitis pentukoppaan hoitamaan vauvojaan. Iso helpotus, että sen vaistot heräsivät heti ja maitoakin alkoi tulla hyvin.

Ensimmäinen ruokailu

Väsynyt Elma ja pennut


Eka yö meni hyvin, vaikka Elma oli kipeä ja väsynyt. Sitkeästi se hoiti koko yön pentujaan eikä suostunut poistumaan pentujen luota edes juomaan. Annoin Elmalle yön aikana useamman pienen ruoka-annoksen ja kylläpä mammalla olikin nälkä. Jonkin verran Elma yski hengitysputken jäljiltä.

Tänään onkin sitte ihmetelty, että mimmosias lapsosia maailmaan on pullahtanut. Kovin sitkeitä tuntuvat ainakin olevan. Eläinlääkärikin tokaisi jo heiltä lähdettäessä, että heti tappelevat, vaikka ikää on vasta vajaa tunti. Eipäs näitä paljoa nytkään autella, kun "he itte" kyllä osaa. :D Syövät, syövät ja taas vähän syövät. Tasaisen kokoinen pentue on. Yksi tyttö on muita reilumman kokoinen, mutta muuten ovat siinä 200-250 g tienoilla painot.

Ensimmäisen aamun tutustumista


Pennuilla on tulevien kotien suhteen hyvä tilanne. Molemmille pojille ja kahdelle tytölle on näillä näkymin jo kodit tiedossa. Tilanne varmistuu varausten osalta, kun ostajaehdokkaat ovat käyneet lapsosiin tutustumassa. Kahdelle nartulle etsin kuitenkin edelleen rakastavaa ja tunnollista loppuelämän kotia.

Pojat
Harmaa poika

Valkoinen poika

Tyttö, oikea takajalka musta
Tyttö, vasen takajalka musta
Iso-tyttö
Mustahäntäinen tyttö

Tytöt
Tytöt



Kaikki, pojat vasemmalla





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti